Aitoon koulutuskeskus sai kesällä 2026 avustuksen Metsä Groupin luontohankkeiden rahoitusohjelmasta monimuotoisuusalue -hankkeeseen. Hanke toteutetaan 2026-2027.
Aitoon koulutuskeskus on entinen emäntäkoulu. Koululla oli eläimiä 1980-luvun puoliväliin asti. Lehmät ja lampaat laidunsivat koulun alueella.
Monimuotoisuualue -hankkeen tavoitteena on ennallistaa Aitoon Emäntäkoulu Oy:n omistama vanha laidunalue luoda edellytykset perinnebiotoopin ylläpitämiselle sekä edistää luonnon monimuotoisuutta. Laidunalue on merkitty kaavassa luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäväksi alueeksi.
Alue inventoitiin heinäkuussa. Alueelta löytyi vielä kahdeksan huomionarvoista kasvilajia, vaikka laidunnus päättyi jo 40 vuotta sitten. Hoitoa jatketaan niittämällä ja raivaamalla kasvillisuutta.
Hanke integroidaan osaksi Aitoon koulutuskeskuksen opiskelijoiden osaamisen hankkimista sekä ympäristökasvatusta.
Lisätietoja hankkeesta: Seppo Rinne p. 0400925602.

