Opiskelijan päättäessä opintonsa tarkastellaan heidän kokemuksiaan ja tyytyväisyyttään koulutuksen järjestämiseen. Kohderyhmänä ovat kaikki opiskelijat, jotka suorittavat ammatillisen perustutkinnon sekä TUVA- ja TELMA-koulutuksen päättäneet.

Valtakunnalliseen päättökyselyyn vastasi 10 lukuvuonna 2023–2024 perustutkintokoulutuksesta valmistunutta opiskelijaa sekä 22 keväällä 2024 TELMA-koulutuksen päättänyttä ja 14 keväällä 2024 TUVA-koulutuksen päättänyttä opiskelijaa.

Palautteen mukaan Aitoon koulutuskeskus on onnistunut hyvin HOKSien eli henkilökohtaisten osaamisen kehittämissuunnitelmien laatimisessa, ohjauksessa osaamisen hankkimiseksi ja todellisia työelämän tehtäviä vastaavien näyttöjen järjestämisessä sekä turvallisen opiskeluympäristön luomisessa.

Perustutkintonsa päättäneistä kahdeksan opiskelijaa oli täysin samaa mieltä ja yksi jokseenkin samaa mieltä väittämästä ”Olen tyytyväinen saamaani koulutukseen”. Yksi vastaajista oli osin samaa ja osin eri mieltä. Väittämän keskiarvoksi tuli 4,7 asteikolla 1–5.

TUVA- ja TELMA-koulutuksen päättäneiden kyselyssä väittämä ” Olen tyytyväinen opiskeluuni Aitoon koulutuskeskuksessa” sai TELMA-koulutuksen päättäneiltä keskiarvon 4,8 ja TUVA-koulutuksen päättäneiltä keskiarvon 4,9, asteikolla 1–5.

Perustutkinnon päättäneiden kyselyssä mitataan lisäksi oppilaitoksen suositteluhalukkuutta. Kaikki vastaajat suosittelisivat oppilaitostamme. Suositteluhalukkuutta mittaava NPS-luku oli siis 100.

Kyselyssä ovat myös elämänlaadun parantumista mittaavat kysymykset. Perustutkintonsa päättäneillä sekä TELMA-koulutuksen päättäneillä keskiarvoksi tuli 4,6 ja TUVA-koulutuksen päättäneillä 4,5, asteikolla 1–5. Vastanneet kokevat onnistuneensa parhaiten päivittäisistä tehtävistä huolehtimisessa sekä parantaneensa vuorovaikutusta muiden kanssa.