Suomen kouluissa työskennellään myös kesäisin, sillä tänäkin kesänä kesäkoulussa opiskeli Aitoon ja Hervannan toimipisteissä yli 20 opiskelijaa ja työskenteli kymmeniä henkilökuntamme jäseniä.

Nyt heinäkuun lopulla monet hallinto- ja tukipalveluiden työntekijät ovat jo valmistelemassa tulevaa lukuvuotta, joka käynnistyy tiistaina 6.8.

Kaikki koulumme työntekijät työskentelevät 1. – 5.8 valmistelutyöpäivänä, joiden jälkeen tiistaina 6.8 uusi lukuvuosi käynnistyy kotijoukkojen päivällä molemmissa toimipisteissämme.

Jos olet jäänyt ilman opiskelupaikkaa, niin kannattaa olla yhteydessä opinto-ohjaajaamme tulevalla viikolla 31 / 24 29.7 alkaen, sillä hänellä on tietoa mahdollisista avautuvista opiskelupaikoistamme.

Tämän uutisen yhteydessä on kuva vuonna 2019 istutetusta päärynäpuusta, joka myös muiden hedelmäpuiden mukana nauttinut lämpimästä keväästä ja paahteisesta kesästä. Otolliset olosuhteet ja hyvä hoito tuottavat tänä vuonna paljon hedelmiä pääkoulumme oppimisympäristössä.

Vielä on kesää jäljellä.